Industria Oy:n kehittämän LaPa-prosessin avulla pk-yritys voi soveltaa käytännönläheisesti EFQM-kriteereitä oman toimintansa kehittämiseen. EFQM on eurooppalainen arviointimalli yritysten kilpailukyvyn seurantaan ja kehittämiseen. Mallia sovelletaan myös vuosittain järjestettävässä Suomen laatupalkintokilpailussa.

LaPa toimii viitekehyksenä kilpailukyvyn ja erinomaisuuden kehittämiselle pyrkimättä silti tarkasti ohjaamaan, millaisia toimintatapoja organisaatioiden tulisi soveltaa. LaPa-prosessissa tarkastellaan edistykselliselle yritykselle ominaisia tunnuspiirteitä, joita ovat mm. tuloshakuisuus, asiakassuuntautuneisuus, johtajuus ja päämäärätietoisuus, prosesseihin ja tosiasioihin perustuva päätöksenteko, henkilöstön kehittäminen ja osallistuminen, jatkuva oppiminen, parantaminen ja innovatiivisuus, kumppanuuksien kehittäminen sekä yhteiskunnallinen vastuu.

Industria Oy on kehittänyt käytännönläheisen LaPa -laatupalkintokriteerien soveltamistyökalun. Työkalun avulla edetään systemaattisesti arvioiden ja parantaen kohti parhaita mahdollisia käytäntöjä ja tuloksia.