Taustalla kaksi globaalia päähankkijaa
Karkkilan seudun kehittämishanke sai alkunsa kun alueella vetureina toimivat kaksi vahvaa ja merkittävää globaalia päähankkijaa SEW Industrial Gears Oy ja Moventas Oy ryhtyivät kehittämään alihankintaverkostojaan. Molempien päähankkijoiden toimialana ovat teollisuusvaihteet ja ala on jatkuvassa kasvussa. Yritykset totesivat, että niille syntyy huomattavaa kilpailuetua tehokkaasta toimittajaverkostosta. Karkkilassa yrittäjät ymmärsivät myös, että yhteistyöllä pärjää paremmin kuin sooloilemalla ja verkostoitumista ei saa estää edes yritysten välinen kilpailutilanne.
Hankkeessa sovellettiin Industria Oy:n kehittämää PATi® -konseptia
Hankeen alussa selvitettiin ja täsmennettiin Industria Oy:n kehittämän PATi® -konseptin (päähankkija-alihankkija-yhteistyön tiivistäminen) avulla päähankkijoiden tarpeet ja tavoitteet. Järjestelmätoimittaja-analyysissä mitattiin toimittajayritysten kyvykkyyden taso sekä sovittiin yrityskohtaiset kehittämisen painopisteet. Hankkeeseen liittyvien muiden alihankkijoiden kehittämistarpeet ja –ohjelmat selvitettiin KETAR® -analyysin (kehitystarveanalyysi) avulla. Tämän jälkeen päähankkijayrityksessä sekä alihankintaverkoston yrityksissä aloitettiin systemaattinen ja tavoitteellinen kehittämistyöskentely. Hankkeeseen nivoutui useita pieniä projekteja, joilla kaikilla oli yhteinen tavoite: koko verkoston toiminnan tehostuminen ja kannattavuuden lisääminen. Hankkeen edetessä kehittämistyöntuloksia arvioitiin mm. päähankkijan ja alihankkijan kahdenvälisissä kehityskeskusteluissa.
Tuloksena verkoston kilpailukyvyn lisääntyminen
Hankkeessa on ollut havaittavissa useita mitattavia edistysaskeleita ja päähankkija-alihankkijayhteistyö on selkeästi tiivistynyt sekä kanssakäyminen yritysten kesken on lisääntynyt. Hankkeen johdosta mm. toimitusnopeus ja –täsmällisyys ovat parantuneet ja tiedonkulku päähankkijalta alihankkijalle ja päinvastoin on tehostunut. Yritysten välinen luottamus on vahvistunut ja nyt yhteisiä strategisia linjauksia tehdään partnership –hengessä. Verkoston jokaisella osapuolella on parantunut ymmärrys siitä, että koko verkoston kilpailukyvyn merkitys on suuri eikä omaa yritystä nähdä enää erillisenä osana toimittajaketjua. Kasvanut yhteistyö on luonut vahvempaa pohjaa yritysten investointisuunnitelmille. Päähankkijat ovat yhtenäistäneet toiveitaan yhteisille toimittajille. Kaiken kaikkiaan yritykset ovat saavuttaneet kannattavan ja kilpailukykyisen kasvun mahdollisuudet.
Vaikka hanke päättyykin, niin Karkkilan yritysverkostolle luotiin aktiivinen ote määrätietoiseen ja kannattavaan kehittymiseen jatkossakin. Verkoston jäsenten välillä ja päähankkijan kanssa etsitään jatkossakin uusia yhteistyötapoja. Yhteistyötä tarvitaan myös investointisuunnitelmissa sekä mm. ammattitaitoisen henkilöstön hankkimisessa Karkkilaan ja heidän koulutukseen ja kehittämiseen. Myös Karkkilan kaupungilla on vahva rooli alueen yritysten verkostoitumisen kehittämisen edesauttajana. Yhteistyön ja tehostuneen verkostoitumisen avulla Karkkilan seudun imago dynaamisena ja kasvavana teknologiapaikkakuntana vahvistuu ja kansainvälistyminen tuo yrityksille uusia mahdollisuuksia.